”Kantaan liittyminen onkin sujuvaa” – Mitä Apua Kantaan -koulutuksissa opittiin?

Kantaan liittyminen on ajankohtaista monille kuntoutusalan toimijoille. Vaikka useat pienet ja isommatkin kuntoutuspuolen yritykset ja ammatinharjoittajat ovat jo siirtyneet osaksi Kantaa eli Potilastiedon arkistoa, herättää liittyminen kysymyksiä. Tietoa ja tukea liittymiseen on ollut tarjolla Kuntoutusyrittäjien Apua Kantaan -koulutustilaisuuksissa, joissa on asiantuntevien luennoitsijoiden lisäksi ollut paikalla myös järjestelmätoimittajia, kuten Mediconsult, jonka Siro kevytjärjestelmään pääsi tutustumaan käytännössä.

Tilaisuudet ovat tuoneet käytännönläheistä tietoa Potilastiedon arkistoon liittymistä suunnitteleville konkreettisilla esimerkeillä ja ohjedokumenteilla. Koulutuksissa huokaistiin helpotuksesta, kun kävi ilmi, ettei potilastiedon arkistoon liittyminen olekaan hankalaa ja monimutkaista. Kantaan voi liittyä itse, mutta myös apua järjestelmätoimittajilta on saatavilla.

Siron käyttöönoton helppous on tullut käyttäjille positiivisena yllätyksenä. Kun Kanta-liittymishakemus on tehty ja Kelalta on saatu vahvistus Kanta-palveluun liittymisestä, on suurin työ jo tehty. Liittymisprosessi on entistä suoraviivaisempi, koska Siron käyttäjien ei tarvitse enää tehdä käyttöönottokoetta. Kelan vahvistuksen jälkeen Siro onkin heti käyttöönotettavissa, ja Kantaan kirjaamisen voi aloittaa.

Ota yhteyttä mikäli Kantaan liittyminen mietityttää – autamme mielellämme!